SKeY ry:n agilitysäännöt

Luokat ja ilmoittautuminen

Agilityyn osallistuvat rotat jaetaan kolmeen luokkaan: urokset, naaraat ja champion-luokka. Kaikkiin luokkiin ilmoittautumiset otetaan vastaan etukäteen, jokaiseen luokkaan erikseen. Ilmoittautumisaika päättyy samaan aikaan kuin pet- ja virallisiin luokkiin. Lisäksi agilityyn on jälki-ilmoittautumismahdollisuus. Ilmottautumiseen tulee merkitä myös eläimen muunnos.

Jälki-ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen aloitetaan eläintentarkastus, joka järjestetään virallisen tuomarin, pet-tuomarin, agility-tuomarin tai pet-tuomariharjoittelijan toimesta ennen agilitykilpailua. Jos eläin on jo ollut pet- ja/tai virallisessa luokassa arvosteltuna samana päivänä ennen tarkastusta, pet ja/tai vir arvostelu toimii agilitytarkastuksena. Mikäli eläin on hylätty ennen tarkastusta, eläin ei saa osallistua agilityyn saman päivän aikana. Eläintentarkastuksessa noudatetaan näyttelysääntöjä.

Ilmoittautumisia ei oteta enää vastaan ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen.

Osakilpailumaksun suuruuden määrää SKeY ry:n syyskokous ja tätä maksua vastaan rotta saa kaksi suoritusyritystä.

Kuhunkin luokkaan (uros/naaras) on oltava ilmoitettu vähintään kolme rottaa, jotta ko. luokka voidaan järjestää virallisena. Mikäli urosluokka ei tule viralliseksi (väh. 3 eläintä), uros saa kilpailla naaraiden kanssa. Ch-luokassa osallistujia saa olla vähemmän ja saavat suorituksestaan pisteet normaalisti.

Harjoittelu

Ennen osakilpailun alkua on kaikilla näyttelypaikalla olevilla sk, rex, tuplarex, Dwarf -rotilla väri- tai kuviomuunnokseen tai korviin (dumbo) ja sukupuoleen katsomatta; noudattaen normaalia näyttelysäännöstöä, jolloin rotta ei saa olla aggressiivinen, sairas, eikä sillä saa olla syöpäläisiä, oikeus harjoitella naaras-/urosluokan radalla. Harjoitteluun osallistuva rotta ei saa myöskään olla kantavana eikä sillä saa olla imeväisikäisiä poikasia. Rotan ei tarvitse olla rekisteröity ja alaikäraja harjoittelussa on 6 viikkoa. Myös sellaiset rotat, jotka eivät osallistu pidettävään osakilpailuun voivat harjoitella. Harjoittelumahdollisuus pyritään järjestämään näyttelytilojen puitteissa.

Harjoitustarkoituksissa rata voidaan pystyttää vaikka yhtään kilpailuluokkaa ei järjestettäisi.

Osallistumisoikeus

Naaras-/urosluokkaan voi osallistua mikä tahansa sk, rex, tuplarex, Dwarf -rotta väri- tai kuviomuunnokseen tai korviin (dumbot) katsomatta; noudattaen normaalia näyttelysäännöstöä, jolloin rotta ei saa olla aggressiivinen, sairas, eikä sillä saa olla syöpäläisiä. Rotta ei saa myöskään olla kantavana eikä sillä saa olla imeväisikäisiä poikasia. Rotan ei tarvitse olla rekisteröity, eikä sitä tarvitse ilmoittaa näyttelyluokkiin näyttelyssä, jossa agility järjestetään. Alaikäraja agilitykilpailussa on 2 kk.

Naaras-/urosluokkaan ei saa osallistua rotta, joka on saavuttanut SKeY ry:n näyttelyissä agility champion, agility grand champion tai vastaavan tittelin. Jos tittelin saavuttanut rotta juoksee väärässä luokassa, sen tulokset mitätöidään ko. kilpailun osalta. Omistajan tai kisaan ilmoittavan henkilön on hyvä olla ajantasalla rotan pistetilanteesta, että rotta tulee ilmoitettua oikeaan luokkaan. Jos luokassa on tuomariharjoittelija, tuomarointia valvova agilitytuomari saa halutessaan osallistua ko. Luokkaan.

Champion-luokkaan saavat osallistua vain sellaiset eläimet, jotka ovat jo saavuttaneet agility champion, agility grand champion tai vastaavan tittelin pohjoismaissa.”Lisäksi luokkaan voi osallistua mikä tahansa sk, rex, tuplarex, tai dwarf- rotta, joka täyttää champion-ehdon, väri- ja kuviomuunnokseen sekä sukupuoleen katsomatta noudattaen normaalia näyttelysäännöstöä, jolloin rotta ei saa olla aggressiivinen, sairas, eikä sillä saa olla syöpäläisiä. Rotta ei saa myöskään olla kantavana eikä sillä saa olla imeväisikäisiä poikasia. Rotan ei tarvitse olla rekisteröity, eikä sitä tarvitse ilmoittaa näyttelyluokkiin näyttelyssä, jossa agility järjestetään.

Sama omistaja saa ilmoittaa agilitykilpailuun niin monta rottaa kuin haluaa ja yhtä rottaa kohden voi ostaa enintään kaksi yritystä. Ohjaajan ei tarvitse olla rotan omistaja.

Agilitytuomari

Agilityluokat arvostelee virallinen agilitytuomari tai tuomariharjoittelija virallisen agilitytuomarin valvonnassa.

Radat

Virallinen agility rata koostuu viidestä esteestä: 1. silta, 2. mäki (a-este), 3. tunneli, 4. köysi ja 5. keinu. Esteiden välin tulee olla 20 cm, mikäli näyttelytilat antavat siihen mahdollisuuden. Champion-luokkassa on 2 estettä muiden lisäksi; pujottelu ja hyppy. Esteiden arvonnasta kerrotaan hiukan alempana.

Naaras-/urosluokassa esteet asetetaan radalle aina numerojärjestyksessä ja rata suoritetaan aina kiertämällä vastapäivään.

Champion-luokassa esteiden järjestys arvotaan osakilpailukohtaisesti seuraavasti: agilityvastaavan hallussa olevista 7. estekorteista ulkopuolinen saa toimia onnettarena ja vetää korteista 5 estettä suoritusjärjestyksessä. Kortit sijoitetaan agilitypöydälle siinä järjestyksessä missä rata tullaan suorittamaan.

Lisäksi champion-luokassa arvotaan radan suoritussuunta (myötäpäivää/vastapäivään) samalla menetelmällä kuin radan järjestys on arvottu.

Hyväksytyn radan ja virallisen osakilpailun edellytys on, että kaikki viisi estettä ovat radalla ja suoritettavissa.

Radan suorittamisen este

Jos havaitaan, että rata aiheuttaa turvallisuusriskin, joko rotalle tai ohjaajalle, tulee siitä viipymättä ilmoittaa agilityvastaavalle ja radan epäkohta tulee agilityvastaavan toimesta korjata. Jos epäkohdalle ei kohtuullisilla muutoksilla voida tehdä mitään, tulee agilityvastaavan pyytää paikalle istuvan hallituksen jäsen, joka toteaa tilanteen ja sen sitä vaatiessa poistattaa radalta vaaratilanteen tai epäkohdan aiheuttava este ja julistaa osakilpailu epäviralliseksi.

Jos vaaratilanne voidaan välttää tai poistaa vaihtamalla esteiden paikkaa, voidaan osakilpailu pitää virallisena, mikäli ¾ kilpailuun osallistuvista ohjaajista tähän suostuu. Tällöin paikalle kutsuttu hallituksen jäsen julistaa osakilpailun viralliseksi. Muutostilanne ei aiheuta poikkeusta normaaliin pistelaskuun.

Kilpailujärjestys

Kilpailevat rotat suorittavat radan naaras- ja urosluokissa siinä järjestyksessä, kun ovat vapaita kilpailemaan. Champion-luokassa kilpailujärjestys valitaan niin, että urokset kilpailevat ennen naaraita, jotta naaraiden jättämät hajut eivät häiritse urosten suoritusta. Mikäli rotta on arvostelun takia estynyt tulemaan radalle omalla vuorollaan, se siirretään viimeiseksi tai parhaiten arvostelulle sopivaan kohtaan. Rotta kilpailee molemmat suorituksensa peräkkäin.

Kilpailun kulku

Kilpailussa rottaa ei saa nostaa, työntää eikä muutenkaan pakottaa; houkuttelu makupaloilla ja äänellä tms. on sallittua. Eläintä ei saa säikyttää eteenpäin esim. lyömällä käsiä yhteen sen takana. Edellä mainittuja sääntöjä rikkovalle ohjaajalle tuomari antaa suullisen varoituksen, toisesta suullisesta varoituksesta eläimen suoritus hylätään. Kieltäytymisen tapahduttua rotan ohjaajan on tuotava rotta takaisin esteen eteen. Kieltäytymiseksi katsotaan rotan hyppääminen esteeltä alas kesken suorituksen. Rotan ohjaajan epäasiallinen käytös tai rotan pakottaminen / raaka kohtelu johtavat ohjaajan hylkäämiseen kilpailusta. Hylätyn ohjaajan kilpailujärjestyksessä jäljellä olevat eläimet saa tällöin ohjata toinen ohjaajan nimeämä henkilö.

Suorituksesta otetaan aikaa ja sijoittuminen määritellään ajan perusteella. ”Ajanotto kilpailussa alkaa kilpailun ajanottajan (ajanottajana voi toimia myös
kilpailun tuomari) ”aika alkaa NYT”-komennolla, rotan kaikkien käpälien ollessa pöydällä
ensimmäisen esteen edessä, ja loppuu kun rotan kaikki käpälät koskettavat pöytää viimeisen
esteen suorituksen jälkeen tai jos viimeinen este on tunneli, kun rotan vartalo-osa on tullut
kokonaan ulos tunnelista eli on ylhäältä tai sivulta katsottaessa kokonaan näkyvissä.

Ohjaajaa saa vaihtaa halutessaan suorituksessa/suoritusyritysten välillä. Jos ohjaajaa vaihdetaan kesken suoritusyrityksen, aikaa ei keskeytetä.

Kaikissa luokissa rotalla on kaksi yritystä. Naarasluokassa ja champion-luokassa yhden yrityksen maksimisuoritusaika on 2 minuuttia. Urosluokassa yhden yrityksen maksimisuoritusaika on 2 minuuttia 30 sekuntia. Jos rotta ei saa rataa hyväksytysti suoritettua luokkansa maksimiajassa, se ei saa ko. yrityksestä virallista aikaa.

Pisteet

Pisteitä jaetaan molemmissa luokissa seuraavasti

Voittaja (kultasija) 8 pistettä + voitettujen eläinten lukumäärä, kuitenkin enintään 10 eli yhteensä 18 pistettä
Toinen (hopeasija) 6 pistettä + voitettujen eläinten lukumäärä, kuitenkin enintään 9 eli yhteensä 15 pistettä
Kolmas (pronssisija) 4 pistettä + voitettujen eläinten lukumäärä, kuitenkin enintään 8 eli yhteensä 12 pistettä

Kolmen parhaan lisäksi pisteitä jaetaan seuraavasti:

– neljänneksi nopeimmin radan juossut 3 pistettä + voitettujen eläinten lukumäärä, kuitenkin enintään 7 eli yhteensä 10 pistettä
– viidenneksi nopeimmin radan juossut 2 pistettä + voitettujen eläinten lukumäärä, kuitenkin enintään 6 eli yhteensä 8 pistettä
– naaras-/urosluokassa rotta saa 2 pistettä, jos suoritusaika alittaa 30 sekuntia
– champion-luokassa rotta saa 2 pistettä jos suoritusaika alittaa 25 sekuntia
– kaikki radan hyväksytysti suorittaneet viiden parhaan joukosta pudonneet saavat yhden pisteen
– Tuomari saa halutessaan jakaa paras yhteistyö ja tuomarin suosikki palkinnot. Molemmat ovat 1 pisteen arvoiset.

Tittelit

Agility Vuoden Voittaja xxxx (vuosi): kaikissa luokissa yhteensä yhden kalenterivuoden aikana eniten pisteitä virallisista osakilpailuista kerännyt rotta.

Agility Champion (AgiCh): 45 pistettä virallisissa osakilpailuissa kerännyt rotta.

Agility Grand Champion (AgiGrCh): 90 pistettä virallisissa osakilpailuissa kerännyt rotta.

Kun rotta on saavuttanut 45 tai 90 pistettä, agilityvastaava ilmoittaa valmistuneet tulossivuilla kahden (2) viikon kuluessa kisasta, jolloin ko. tittelin voi ottaa käyttöön. Jatkossa tuomari ilmoittaa ajan saaneiden lukumäärän palkintojen jaon yhteydessä. Omistaja huolehtii, että rotta siirtyy oikeaan luokkaan heti seuraavassa kisassa. Omistajan on hyvä pitää itsekin lukua rottansa pistemääristä.

VV-pisteitä rotta kerää aina yhden kalenterivuoden kerrallaan ja ne nollautuvat aina kalenterivuoden ensimmäisenä päivänä (tammikuun 1.)

Ch-pisteet eivät nollaudu luokan vaihdon yhteydessä. Rotan valmistuessa AgiGrCh:ksi Ch-pisteitä ei enää kerätä, VV-pisteet kerääntyvät normaalisti.

SKeY ry:n omissa sekä sen hyväksymissä näyttelyissä pyritään pitämään virallinen agilityosakilpailu, ellei toisin näyttelymainoksessa/kutsussa ilmoiteta.

Kaikissa rotta-agility kilpailussa tulee noudattaa näitä sääntöjä tai kilpailua ei hyväksytä vuoden agilityvoittaja osakilpailuksi.