päivitetty 1.7.2024

1 SÄÄNTÖJEN NOUDATTAMINEN

Näitä sääntöjä noudatetaan Suomen Kesyrottayhdistys ry:n virallisissa näyttelyissä, pet show:ssa ja jäsenyhdistysten näyttelyissä sekä agility-kilpailuissa. Näyttelysääntöihin kuuluu osana standardi eli kesyrotan rotumääritelmä.

2 NÄYTTELYT

Kaikki näyttelyt ovat joko virallisia näyttelyitä tai pet show -näyttelyitä. Näyttely on virallinen silloin, kun sen pitopäivämäärä on vahvistettu SKeY ry:n taholta, ja siitä on tiedotettu hyvissä ajoin ennen ilmoittautumisen umpeutumista. Suomen kesyrottayhdistyksen hyväksymien näyttelyjen (pet ja/tai viralliset luokat) välillä on oltava vähintään kolmetoista (13) vuorokautta, mutta hallituksella on mahdollisuus myöntää perustellulla syyllä näyttely lyhyemmällä aikavälillä paikallisyhdistykselle. Näyttelyanomukset tulee toimittaa vähintään kahta kuukautta ennen näyttelypäivää SKeY ry:n hallitukselle. Näyttelylle on jo anottaessa nimettävä näyttelytoimikunnan puheenjohtaja. Arvosteleva tuomari on mainittava näyttelykutsussa. Muutoksista ilmoitetaan foorumilla ja kotisivuille näytteilleasettajille siinä tapauksessa, että sattuu tuomarinvaihdos tai näyttelyn ajankohta tai paikka muuttuu. Muussa tapauksessa näyttelytoimikunta on velvollinen palauttamaan ilmoittautumismaksun, mikäli näytteilleasettaja peruu ilmoittautumisensa.

3 VAHINKOTAPAUKSET

Näyttelyn järjestäjä ja toimitsijat eivät vastaa niistä vahingoista, joita eläimelle, omistajalle, tai näytteilleasettajalle voi sattua, tai joita eläin voi aiheuttaa näyttelyn aikana.

4 TUOMARIT

Edellä mainituissa näyttelyissä saavat toimia tuomareina Suomen Kesyrottayhdistys ry:n hyväksymät tuomarit. Pet show-tuomareiksi hyväksytään paitsi Suomen Kesyrottayhdistys ry:n pätevöimiä pet-tuomareita myös harjoittelijoita, joilla on hyväksytty teoriajakso pet-tuomarikoulutuksesta. Oikeudet pysyvät voimassa kaikilla tuomarioikeuksilla (Virallinen, pet ja agility) jos tuomari arvostelee SKeY ry:n hyväksymissä näyttelyissä vähintään kerran kahdessa (2) vuodessa. Hallitus voi tarvittaessa myöntää tuomarointiin erikoisluvan tilanteen mukaan. Tuomari antaa eläimestä kirjallisen lausunnon käyttäen Suomen Kesyrottayhdistys ry:n arvostelulomaketta. Tuomari ei saa arvostella kokonaan tai osittain omistamaansa, perheenjäsenensä tai samalla kasvattajanimellä kasvattavan henkilön omistamaa eläintä.

Mikäli tuomari arvostelee muulla kielellä kuin suomi, ei arvostelua käännetä, vaan se
kirjataan arvostelukaavakkeeseen sillä kielellä, jolla tuomari on arvostellut.

5 NÄYTTELYYN OSALLISTUMINEN

Suomessa SKeY ry:n hyväksymiin näyttelyihin saavat osallistua standardikorvaiset (pystykorvaiset) sekä dumbo korvaiset kesyrotat. Turkkimuunnoksista osallistumisoikeus on sileäkarvaisilla sekä rexeillä, eli kiharakarvaisilla kesyrotilla. Pet- ja agilityluokkaan saa osallistua tupla rexit (t-rex) sekä Dwarfit (dw). Näyttelyihin osallistuminen ei edellytä rekisteröintiä missään luokassa. Näyttelyyn ei saa osallistua eläin, joka on sairas, vihainen tai jossa on ulkoloisia. Eläin ei saa myöskään olla kantava tai imettää poikasia. Alle 2 kk:n ikäinen eläin ei voi osallistua näyttelyyn.

DWARF Pet-luokassa dwarfit arvostellaan samassa luokassa standardien kanssa. Ainoastaan kokoa tai painoa varten tulisi huomioida muutama seikka – kooltaan kääpiöt ovat 1/3 standardikokoisen koosta ja paino 50g – 150g haarukassa. Dwarfit ovat myös energisempiä, varsinkin nuoruusiässä. Dwarfien veteraani-ikä on 24kk. Muutoin näyttelysäännöt ovat samat.

Standardiluokassa dwarfeilla on oma näyttely, jossa kaikki dwarfit arvostellaan samassa luokassa – yksiväriset, tikatut, pointilliset, kuviolliset ja muut. Dwarfien veteraani-ikä on 24kk. 

Eläimeltä ei saa puuttua ruumiinosia; eläin, jolla on vähäinen, tapaturman aiheuttama vamma, ja jolla vähintään kaksi (2) hyväksyttyä arvosanaa (A, AB, B tai C ) kahdelta (2) eri tuomarilta voi osallistua pet-luokkaan ja agility-kilpailuun, ellei vamma ole laadultaan sellainen, että se haittaa eläimen normaalia käyttäytymistä ja elämistä sekä arvostelua. Irronnut, täydellisesti parantunut kynsi tai täydellisesti parantunut halkeama tai vähäinen lovi korvassa ei vaikuta arvosteluun virallisessa eikä pet-luokassa

Eläimen turkkia ei saa käsitellä aineilla, jotka muuttavat sen alkuperäistä laatua tai väriä. Rex-rotan saa halutessaan trimmata viralliseen luokkaan nyppimällä pitkät peitinkarvat pois. Trimmaus ei saa aiheuttaa kipua rotalle.

Näyttelyyn tuotavan rotan saa merkitä hännän alapintaan, hännän juureen tehtävällä pienellä merkinnällä, rottaa vahingoittamatta, esimerkiksi joko tussilla tai geelikynällä. Merkkien tulee olla korkeintaan 2 cm päässä hännän tyvestä. Merkkien väri tulee valita rotan värin mukaan siten, että sitä ei voi erehtyä luulemaan luonnolliseksi värjäymäksi. Merkitseminen ei saa vaikuttaa arvosteluun.

Näyttelyalueelle tuotavien poikasten tulee olla:
a) iältään vähintään 5-viikkoisia
b) painoltaan vähintään 100g
c) mukana oltava rekisteröintipaperi, mistä näkyy syntymäaika (esitettävä pyydettäessä)
d) terveitä ja loisista vapaita

Mikäli eläin hylätään tai saa EVA:n (ei voida kaikilta osin arvostella) saman syyn takia kolme kertaa kolmena eri näyttelypäivänä/ -tapahtumana saman kalenterivuoden aikana, saa kyseinen eläin pysyvän näyttelykiellon. Lisäksi valvontaan nimetään henkilö, jolle tulospalvelu lähettää hylkäysten tiedot (virallinen, pet, agility).

Terveyteen ja käyttäytymiseen liittyvät hylkäävät virheet voivat johtaa näyttelystä sulkemiseen kyseisen päivän ajaksi kahden näyttelytuomarin vahvistuksella. Hylkäävä virhe tulee kirjata sekä arvostelu- että tulospalvelukaavakkeeseen.

Mikäli eläin hylätään näyttelyssä missä tahansa luokassa (virallinen, pet, tai agility) syyllä 4, ulko- ja sisäloiset ja niiden munat, suljetaan kyseinen eläin ja muut boksissa olevat eläimet ulos näyttelyn kaikista luokista kyseisenä näyttelypäivänä. Näyttelyboxi siirretään erilleen muista boxeista loisten leviämisen estämiseksi.

Mikäli eläin hylätään tai se saa EVA:n sihteeri pitää huolen, että assistentti käy informoimassa omistajaa tästä välittömästi, mikäli omistaja/kyseessä olevan eläimen vastuuhenkilö on tavoitettavissa.

VAKAVIA VIRHEITÄ (vakavat virheet alentavat arvosanaa)

1) Huono kunto (fyysinen tai psyykkinen)
2) Kaljut kohdat turkissa (paitsi rex-muunnos, jolla iän aiheuttamat kaljut kohdat ovat luonnollisia.)
3) Vahingoittuneet ruumiinosat
4) Synnynnäisesti käyrä tai liian lyhyt häntä
5) Lievä rakenteellinen epämuodostuma
6) Pään alueen parturointi (niin, ettei eläin ole sitä itse kyennyt tekemään)

HYLKÄÄVIÄ VIRHEITÄ

1) Viiksikarvojen tai ruumiinosien puute (osittainen tai kokonaan)
2) Parturointi, paitsi pään alue (niin, ettei eläin ole sitä kyennyt itse tekemään)
3) Isommat haavat
4) Ulko- ja sisäloiset ja niiden munat
5) Ilmeinen huono terveys
6) Huomattava laihuus tai lihavuus
7) Aggressiivisuus
8) Kantava tai imettävä naaras
9) Alle 2kk:n ikä
10) Ilmeinen purentavika
11) Hermafrodiitti
12) Kivesvikaisuus
13) Häntämutka tai hännän jäykistymä, mikäli kyse ei ole selvästi tapaturmasta. Tämän voi todistaa laatupalkinnoilla kahdelta eri tuomarilta (virallinen luokka) tai kaksi hyväksyttyä arvosanaa (A, AB, B tai C) kahdelta eri tuomarilta (pet luokka + agility).
14) Selkeä ulkoinen kasvain tai paise, lukuun ottamatta tukkeutuneita karvatuppia
15) Vakava rakenteellinen epämuodostuma

6 NÄYTTELYYN ILMOITTAUTUMINEN

Ilmoittautuminen tapahtuu Suomen Kesyrottayhdistys ry:n kaavakkeella tai tekstinkäsittelyohjelmalla/selvällä käsialalla paperille kirjoitettuna ja jossa tulee ilmetä seuraavat asiat: eläimen nimi, rotu, väri/kuvio, sukupuoli, ikä, rekisterinumero, omistaja ja hänen osoitteensa, puhelinnumeronsa ja sähköposti osoite, kasvattajan nimi, eläimen vanhemmat ja eläimen kilpailuluokka. Vapaamuotoisessa olisi suositeltavaa käyttää eläinten tiedoissa samaa järjestystä kuin näyttelyluetteloissa.

SKeYn hyväksymä kasvattaja voi ilmoittaa ennakkoon näyttelyyn ilmoittautumisen yhteydessä haluamansa muunnoksen kasvattajaluokkaan. Ilmoittaakseen eläimiä kasvattajaluokkaan kasvattajan tulee toimittaa sihteerille tai assarille eläinten numerot ja muunnokset esitäytetyllä kaavakkeella. Kaavake saatavilla näyttelyissä sekä kotisivuilla. Assari toimittaa eläimet tuomarin arvosteltavaksi.

Puutteelliset tiedot hyväksytään pet-luokassa. Virallisissa luokissa hyväksytään puutteelliset tiedot seuraavissa kohdissa; eläimen vanhemmat, kasvattaja ja rekisterinumero.

Kun kesyrotta ilmoitetaan näyttelyyn, ilmoittautumisessa käytetyn nimen tulee täyttää seuraavat rekisterinimeä koskevat säännöt. Kesyrotan rekisterinimi saa olla enintään 25 merkkiä pitkä ja nimen on oltava hyvän maun mukainen. Merkiksi lasketaan niin välit kuin kirjaimet ja erikoismerkitkin. Jos eläimen kasvattajalla on virallinen kasvattajanimi, rekisterinimi saa olla kasvattajanimen lisäksi 25 merkkiä. Nimi alkaa tällöin nimen ensimmäisestä kirjaimesta, ei sitä edeltävästä välistä. Mikäli kasvattajanimeä ei ole myönnetty, saman kasvattajan kasvattien nimien yhteydessä ei saa olla harhaanjohtavaa kasvattajanimeen sekoitettavissa olevaa yhteistä etu- tai takaliitettä. Yhdyssananimiä ei voida pitää harhaanjohtavina, sillä kasvattajanimeä ja eläinmen nimiä ei kirjoiteta yhteen.

Jos haluat muuttaa eläimen muunnosta, ilmoita se näyttelyyn haluamallasi muunnoksella ilman rekisterinumeroa. Mikäli eläin saa laatupalkinnon, voit muuttaa muunnoksen ilmoittamalla asiasta rekisteröijälle ja tulospalveluun. Ilmoitus on tehtävä 14 vrk:n sisällä arvostelusta, jotta uusi muunnos kerää pisteitä. Ilman ilmoitusta uusi muunnos ei kerää pisteitä. Muutoksen tapahtuessa vanhat virallisen luokan pisteet / tittelit poistuvat. Eläimen ilmoittautumismaksu on suoritettava järjestäjän edellyttämällä tavalla.

Suoritettu ilmoittautumismaksu suoritetaan takaisin, jos
– näyttely peruutetaan
– näytteilleasettaja, hänen perheenjäsenensä, samalla kasvattajanimellä kasvattava henkilö tai yhteisessä omistuksessa olevan eläimen toinen omistaja kutsutaan ko. rodun tuomariksi
– eläin on sairastunut tai kuollut, tapahtuneesta on esitettävä eläinlääkärintodistus
– mikäli omistajan vakava sairastuminen estää näyttelyyn osallistumisen, eikä hän yrityksistä huolimatta saa eläimiä kenenkään mukana näyttelyyn, voi omistaja halutessaan anoa hallitukselta hyvitystä näyttelymaksuista. Sairastumisesta pitää esittää lääkärintodistus, jossa lukee, ettei kesyrottanäyttelyyn osallistuminen onnistu
– omistaja tuomarinvaihdoksen sattuessa sitä vaatii ennen arvostelun alkamista

Eläin voidaan ilmoittaa sekä viralliseen että pet-luokkaan.

7 VIRALLISET NÄYTTELYLUOKAT JA PALKITSEMINEN

Näyttelyluokat:
Virallisessa näyttelyssä eläin voidaan ilmoittaa yhteen kilpailuluokkaan sekä yhteen tai useampaan ryhmäluokkaan. Kilpailuluokissa eläimet jaotellaan turkkimuunnoksiin, jotka puolestaan jaetaan ikäluokkiin. Kukin ikäluokka jaotellaan väri- ja kuvioluokkiin. Värit kilpailevat väriluokissaan, kuviolliset kuvioluokissaan väristä riippumatta. Näyttelyluetteloihin eläimet kirjataan muunnoksittain standardinmukaisessa järjestyksessä, yksiväriset, silver tikatut, tikatut, pointilliset/varjostetut ja kuviolliset kaikki omina ryhminään.

Vuonna 2017 silver-tikatut muunnokset arvostellaan omana luokkanaan yksiväristen ja tikattujen välissä kaikki värit samassa luokassa, koskee muunnoksia joille silver-tikkaus on sallittu (black, blue, chocolate, lilac, mink, russian blue ja stone, sekä mahdolliset kokouksen jälkeen hyväksyttävät muunnokset).

Urokset ja naaraat kilpailevat samassa luokassa.

Tuomari antaa kustakin esitetystä eläimestä ja ryhmästä kirjallisen arvostelun Suomen Kesyrottayhdistys ry:n hyväksymällä kaavakkeella. Kaavakkeiden kopiot toimitetaan kulloisenkin vuoden vuosikirjan kirjoittajalle. Jos vuosikirjan kirjoittaja ei ole itse paikalla näyttelyssä, kaavakkeet luovutetaan jollekin paikalla olevalle hallituksen jäsenelle joka toimittaa ne oikealle vuosikirjan kirjoittajalle. Muiden yhdistysten on selvitettävä kenelle kaavakekopiot toimitetaan ja toimitettava ne joko suoraan näyttelyssä tai näyttelyä seuraavan viikon aikana postitse oikeille henkilöille.

Suomessa SKeY ry:n hyväksymiin virallisiin näyttelyihin saavat osallistua standardikorvaiset (pystykorvaiset) sekä dumbokorvaiset kesyrotat sekä pet-luokkaan sekä agilityyn, jossa noudatetaan pet-luokkien sääntöjä osallistumisoikeuden osalta. Seuraavat turkkimuunnokset ovat hyväksyttyjä virallisissa näyttelyissä:

– sileäkarvainen
– rex

Koestandardiluokan eläimet arvostellaan omissa väri- ja kuvioluokissaan ikäluokkiin jaettuna. Urokset ja naaraat arvostellaan ja palkitaan omina luokkinaan jaettuna ikäluokkiin seuraavasti:
– nuorten luokka 2-4,5 kalenterikuukautta
– avoin luokka yli 5 kalenterikuukautta (yli 18 kk ikäisille eläimille maksuton).

Sinä päivänä kun eläin täyttää 5 kuukautta se siirty avoimeen luokkaan.

– Kasvattajaluokka

Neljälle eläimelle, jotka saavat olla sileä ja /tai rex turkkimuunnosta ja jotka ovat vähintään kahdesta eri poikueesta sekä ovat ilmoitettu ko. näyttelyn virallisiin luokkiin. Kilpailijan tulee olla eläinten Skey:n hyväksymä virallinen kasvattaja. Kasvattajalla on oikeus esittää useampia luokkia. Arvostelussa kiinnitetään erityistä huomiota ryhmän tasaisuuteen. Näytteilleasettaja on velvollinen kasvattajan vaatimuksesta osallistumaan kasvattajaluokkaan.  Maksuton luokka.

– Jalostusluokka

Neljälle eläimelle, jotka ovat saman jalostuseläimen vähintään kahdesta eri poikueesta ja jotka on ilmoitettu ko. näyttelyn virallisiin luokkiin. Itse jalostuseläimen ei tarvitse olla ilmoitettu ko. näyttelyyn. Eläimet voivat olla eri kasvattajilta. Kilpaileva eläin on esitettävä yhdessä jälkeläistensä kanssa ja sitä on arvosteltava niiden perusteella. Arvostelussa kiinnitetään erityistä huomiota ryhmän tasaisuuteen ja jalostuseläimen kykyyn periyttää hyviä ominaisuuksiaan esillä oleviin jälkeläisiinsä. Eläimen voi ilmoittaa jalostusluokkaan vain sen omistaja. Jälkeläisten näytteilleasettaja on velvollinen osallistumaan jalostusluokkaan sitä vaadittaessa. Jälkeläiset voivat olla molempia turkkimuunnoksia. Maksuton luokka.

– Koestandardiluokka

Tähän kuuluvat kaikki ne värit, kuviot ja rodut, joilla on Suomen Kesyrottayhdistys ry:n virallisesti hyväksymä rotumääritelmäluonnos ja joille on myönnetty koestandardioikeus. Muunnokset anotaan koestandardiin standarditoimikunnalta. Standarditoimikunta voi siirtää muunnoksen myös suoraan standardiin. Saadakseen muunnos hyväksytysti standardiin tulee esittää viisi (5) laatupalkinnolla (L1 tai L2) palkittua Suomessa kasvatettua eläintä, joista vähintään vanhempien muunnokset tiedossa. Eläinten tulee olla vähintään kahdesta eri yhdistelmästä. Maksuton luokka.

Koestandardieläimille ei myönnetä Vuoden Voittaja –pisteitä.

– Katselmusluokka

Katselmusluokan tarkoitus on saattaa uusi muunnos koestandardiin. Katselmusluokka on maksullinen luokka ja se korvaa aikaisemman ei-standardiluokan. Katselmusluokassa kasvattaja/näytteilleasettaja näyttelyttää vähintään kahta eläintä, joita verrataan hänen kirjoittamaansa standardiin. Standardiehdotus tulee kirjoittaa sille varatulle lomakkeelle, ja toimittaa tuomarille ennen arvostelun alkua kaikissa niissä näyttelyissä joissa muunnosta näyttelytetään. Näytteilleasettajan tulee ilmoittaa myös rotan molempien vanhempien nimi sekä muunnos.

Voidakseen anoa siirtoa koestandardiin tulee kasvattajan/näytteilleasettajan näyttelyttää katselmusluokassa vähintään kahta eläintä, molempia vähintään kahdella tuomarilla, ja saada näille vähintään kaksi standardiehdotuksen puoltoa; niiden tulee siis useamman kuin yhden tuomarin mielestä vastata niille laadittua standardiluonnosta. Katselmusluokassa ei jaeta laatupalkintoja (L1 tai L2, 1.1.2016 alkaen). Tuomarit voivat ehdottaa muutoksia luonnokseen, jolloin ko. eläimeltä voidaan vaatia lisänäyttelyttämistä.

Eläimen saadessa hyväksytyn puollon, se voidaan rekisteröidä.

Katselmusluokkaan ilmoitettuja rex-rottia ei saa trimmata, eikä rexaus tai trimmaamattomuus saa vaikuttaa tuomarin arvosteluun.

Vähintään yhden puollon molemmille tulee olla avoimesta luokasta. Kyseisten eläinten täytyy olla rekisteröityjä ennen siirron anomista.

Koestandardiin anominen tapahtuu standarditoimikunnalta. Standarditoimikunta voi siirtää muunnoksen myös suoraan standardiin.

Palkitseminen

Tuomari palkitsee kustakin luokasta haluamansa eläimet 1. tai 2. laatupalkinnolla (L1, L2). Laatupalkintojen määrä ei ole sidoksissa luokassa kilpailevien eläinten määrään. Kakkosen (L2) saaneita eläimiä ei sijoiteta paremmuusjärjestykseen. Tuomari jakaa laadukkaille eläimille ykkösen (L1), joka on edellytyksenä tähtien myöntämiseen ja Rotunsa Paras (ROP) sijoituksesta kilpailemiseen. Tuomari sijoittaa enintään viisi ykkösen saanutta eläintä järjestykseen luokassa.

Virallisissa näyttelyluokissa käytetään tähtijärjestelmää, jossa tuomari voi antaa eläimelle yhden tai kaksi tähteä. Tähtiä keräämällä voi anoa champion-arvoja 12 § mukaisesti. ROP-kilpailussa tuomari sijoittaa paremmuusjärjestykseen enintään viisi ykkösen saanutta eläintä.

Mikäli samassa näyttelyssä on sileäkarvaiset muunnokset jaettu kahdelle eri tuomarille, joista toinen on ns. päätuomari, tulee kaikki ne eläimet, jotka ovat saaneet toiselta tuomarilta tähtiä, toimittaa päätuomarin nähtäväksi ROP-eläinten valitsemista varten.

VSP (vastakkaisen sukupuolen paras) jaetaan L1 saaneelle eläimelle (ROP2-5). Mikäli VSP jaetaan ROP-sijojen ulkopuolelle, se on pisteellinen (1 p.).

Paras veteraani-palkinto voidaan jakaa L1-palkinnon saaneiden 18 kk täyttäneiden eläinten joukosta.

– Kasvattajaluokka

Vain kirjallinen kilpailuarvostelu ja laatuarvostelu (L1 tai L2), jonka jälkeen tuomari sijoittaa paremmuusjärjestykseen viisi parasta ykkösellä palkittua ryhmää.

– Jalostusluokka

Vain kirjallinen kilpailuarvostelu ja laatuarvostelu (L1 tai L2), jonka jälkeen tuomari sijoittaa paremmuusjärjestykseen viisi parasta ykkösellä palkittua ryhmää.

– Koestandardiluokka

Vain kirjallinen kilpailuarvostelu ja laatuarvostelu (L1 tai L2), jonka jälkeen tuomari voi halutessaan valita parhaan koestandardin L1-palkinnon saaneista eläimistä.

Erikoispalkinnot

Näytteilleasettajat, kasvattajat ja tuomari voivat halutessaan lahjoittaa näyttelyyn erikoispalkintoja.

8 PET-LUOKKA JA PET SHOW -NÄYTTELYT

Pet-luokka on lemmikkiluokka virallisessa näyttelyssä tai erillinen näyttely (pet show). Tässä luokassa kiinnitetään erityistä huomiota eläimen kuntoon, terveyteen ja käsiteltävyyteen. Eläimen ei tarvitse olla rekisteröity.

Urokset ja naaraat arvostellaan ja palkitaan omina luokkinaan jaettuna ikäluokkiin seuraavasti:

– nuorten luokka 2-4,5 kalenterikuukautta
– avoin luokka yli 5 kalenterikuukautta (yli 18 kk ikäisille eläimille maksuton).

Sinä päivänä kun eläin täyttää 5 kuukautta se siirty avoimeen luokkaan.

Paras Juniori valitaan A-arvostelun saaneiden nuorten luokkaan osallistuneiden eläinten joukosta ja Paras Veteraani A-palkinnon saaneiden 18 kk täyttäneiden eläinten joukosta. Tuomari antaa kirjallisen lausunnon käyttäen Suomen Kesyrottayhdistys ry:n lomaketta. Pet-palkintoja ovat A (erinomainen), AB (hyvä), B (tyydyttävä) ja C (heikko).

9 ELÄIMEN TOIMITTAMINEN ARVOSTELTAVAKSI

Kaikki arvosteltavat eläimet tuodaan tuomarin eteen luokittain kukin eläin asianmukaisesti näyttelyterraariossaan, jossa on selvästi esillä eläimen näyttelynumero. Kuljetuksesta vastaavat näyttelyassistentit. Terraariossa ei saa olla näkyvillä muita merkintöjä. Jos näkyvissä on eläimen, omistajan tai kasvattajan nimi tai muita arvosteluun vaikuttavia tietoja, eläin/eläimet, jotka ovat terraariossa, saavat EVA:n (ei voida kaikilta osin arvostella). Jos eläin ei ole saapuvilla tai on kadoksissa, kun kilpailuluokka, johon se on ilmoitettu, arvostellaan, jää eläin arvostelematta, eikä näyttelymaksua makseta takaisin. Tuomari voi halutessaan antaa myöhästyneelle eläimelle laatuarvostelun. Mikäli eläin on ilmoitettu sekä viralliseen, että pet-luokkaan, sen näyttelyterraario asetetaan virallisten luokkien paikalle. Pet-tuomari ei saa jättää eläintä arvostelematta, mikäli se on vuoronsa tullen virallisten tuomarin arvosteltavana.

Jos näyttelyterraariossa on useita samaa muunnosta olevia eläimiä, niiden on oltava selvästi erotettavissa toisistaan värin, turkkimuunnoksen tai kuvion perusteella. Samassa näyttelyterraariossa ei saa pitää eri sukupuolia olevia eläimiä. Muussa tapauksessa eläin jää arvostelematta, eikä sen näyttelymaksua makseta takaisin.

10 TUOMARIIN VAIKUTTAMINEN

Jos eläimen omistaja käyttäytymisellään tai esittelemällä eläimen entisiä saavutuksia yrittää vaikuttaa arvostelun tulokseen, voi tuomari antaa eläimelle EVA:n, eli eläin jää arvostelematta. Tästä syystä näyttelymaksua ei palauteta.

Mikäli yritys vaikuttaa arvosteluun on tuomarin mielestä törkeä, voidaan näytteilleasettajalle antaa varoitus. Varoituksesta lähetetään kilpailun jälkeen ko. näytteilleasettajalle kirjallinen ilmoitus. Kun henkilö on saanut kolme varoitusta, hänet asetetaan vuoden mittaiseen näyttelyttämiskieltoon Suomen Kesyrottayhdistys ry:n ja sen jäsenyhdistysten näyttelyihin. Näytteilleasettajalle, joka häiritsee tai moittii tuomaria, rikkoo näitä sääntöjä tai hyvää tapaa, voi Suomen Kesyrotta ry:n hallitus antaa näyttely- tai toimintakiellon.

11 NÄYTTELYARVOSTELUSTA VALITTAMINEN

Tuomari ei voi muuttaa eläimestä antamaansa arvostelua enää sen jälkeen kun kaikki kilpailuluokat, joihin se on osallistunut, on arvosteltu loppuun. Tuomarin arvostelusta tai hänen antamastaan palkintosijasta ei voida valittaa, ellei hän ole toiminut näiden sääntöjen vastaisesti.

Valitus rikkomuksesta on tehtävä kolmen päivän kuluessa näyttelytoimikunnalle. Valitukseen on liitettävä ilmoittautumismaksu kaksinkertaisena ja se suoritetaan takaisin, jos valitus havaitaan aiheelliseksi.

12 TÄHTIJÄRJESTELMÄ, CHAMPIONARVOT JA PISTELASKU

Virallisissa näyttelyluokissa on siirrytty 1.1.2007 alkaen sertijärjestelmästä ch-tähtijärjestelmään, jossa tuomari voi antaa eläimelle yhden tai kaksi tähteä. Championarvot myönnetään automaattisesti ja ne saa ottaa käyttöön heti. Tulokset julkaistaan tulossivulla. Ch-arvonimiä myönnetään vain rekisteröidyille eläimille. Tähtien tulee olla vähintään kahdelta (2) eri tuomarilta. Vain osa tähdistä kutakin titteliä kohti voi olla junioriluokasta seuraavasti:

Titteli Tähtien määrä joista junioriluokasta
Champion (Ch) 3 tähteä korkeintaan 2
Double Champion (DCh) 6 tähteä korkeintaan 3
Grand Champion (GrCh) 9 tähteä korkeintaan 4
Supreme Champion (SuCh) 12 tähteä korkeintaan 5

Vuoden voittaja (VV), Muunnoksen Paras (MP) ja Vuoden Kasvattaja-pisteet lasketaan takautuvasti kalenterivuoden aikana kertyneistä virallisen luokan tuloksista määräaikaan mennessä rekisteröidyille eläimille. Pisteitä saa seuraavasti:

Näyttelytulos VV-pistemäärä

Luokkavoitto 1 piste
Yksi ch-tähti 5 pistettä
Kaksi ch-tähteä 10 pistettä
ROP 1 –sijoitus Voitettujen eläinten määrä + 20 pistettä
ROP 2 –sijoitus Voitettujen eläinten määrä + 10 pistettä
ROP 3 –sijoitus Voitettujen eläinten määrä + 6 pistettä
ROP 4 –sijoitus Voitettujen eläinten määrä + 2 pistettä
ROP 5 –sijoitus Voitettujen eläinten määrä

Vastakkaisen sukupuolen paras (VSP) 1 p vain ROP:n ulkopuolelta valitulle.

VV-pisteitä ei lasketa katselmusluokka- eikä koestandardieläimille.

Jos eläimen muunnosta halutaan muuttaa, ilmoitus muunnoksen muuttamisesta on tehtävä 14 vrk:n sisällä arvostelusta, jossa eläin on saanut laatupalkinnon uudella muunnoksella. Ilman ilmoitusta uusi muunnos ei kerää pisteitä.

13 NORDISK CHAMPION

Rotta voi saavuttaa NCh (Pohjoismainen Champion) tittelin, kun se on voittanut vähintään kolme (3) sertifikaattia/tähteä, joista vähintään kahden (2) täytyy olla avoimesta tai veteraaniluokasta, SKeY ry:n tai SRS:n hyväksymästä näyttelystä. Sertifikaattien/tähtien jakajana täytyy olla vähintään kahden (2) eri maan tuomari ja sertifikaattien/tähtien täytyy olla kahdesta (2) eri pohjoismaasta. Lisäksi täytyy rotalla olla vähintään yksi (1) A-palkinto pet-luokan avoimesta tai veteraaniluokasta, SKeY ry:n tai SRS:n hyväksymästä näyttelystä. Titteliä voi anoa molemmissa maissa tittelivastaavalta asianomaisella kaavakkeella.

14 PET-ARVOT JA VUODEN PET -PISTEET

Pet-luokassa on käytössä Pet-tittelit, joita jaetaan A-arvosteluiden määrän perusteella seuraavasti:

Titteli A-arvosteluiden määrä
Silver Pet (SiPet) 5 A-arvostelua
Gold Pet (GoPet) 8 A-arvostelua
Grand Pet (GrPet) 12 A-arvostelua

Vuoden Pet-pisteitä kertyy seuraavasti kalenterivuoden aikana:
Näyttelytulos Pet-pistemäärä
ROP1 Voitettujen eläinten määrä + 10 pistettä
ROP2 Voitettujen eläinten määrä + 7 pistettä
ROP3 Voitettujen eläinten määrä + 5 pistettä
ROP4 Voitettujen eläinten määrä + 2 pistettä
ROP5 Voitettujen eläinten määrä

Paras juniori 10 pistettä + voitettujen juniorien määrä (paitsi mikäli ROP-sijoitus, jolloin saa myös ROP-pisteet)
Paras veteraani 10 pistettä + voitettujen veteraanien määrä (paitsi mikäli ROP-sijoitus, jolloin saa myös ROP-pisteet)
KUMA 10 pistettä
Tuomarin suosikki 10 pistettä

Pet–tittelit myönnetään automaattisesti ja ne saa ottaa käyttöön heti. Tulokset julkaistaan tulossivulla.

Super Pet-arvo myönnetään automaattisesti rotalle, joka on elämänsä aikana kerännyt pet-luokista yhteensä vähintään 200 pistettä ja saanut avoimessa luokassa A-arvostelun. Tittelin S.Pet saa ottaa käyttöön heti. Tulokset julkaistaan tulossivulla.

15 Karanteenisäädös

Tuontirottien karanteeni ja näyttelyttäminen:

Pohjoismaiden ulkopuolelta tuotu rotta/rotat on karanteenattava asianmukaisesti. Tämä koskee myös eläinkaupparottia, jotka ovat tulleet tukusta. Karanteeniaika on kaksi (2) kuukautta. Karanteeni tapahtuu paikassa, jossa ei ole muita rottia. Karanteenista ei saa lähteä tai sinne ei saa tuoda rottia tuon kahden kuukauden aikana. Mikäli ei ole mahdollista järjestää erillistä karanteenia, tarkoittaa se sitä, että kaikki rotat, jotka ovat tekemisissä tuontirottien kanssa, ovat myös karanteenissa kaksi (2) kuukautta.

Pohjoismaiden ulkopuolelta tuotu rotta ei saa osallistua näyttelyyn karanteenin aikana. Mikäli ulkomaalainen haluaa näyttelyttää Suomessa rottiaan, on niille varattava näyttelyssä oma pöytänsä. Assari huolehtii, että nämä rotat siirtyvät aina tälle samalle pöydälle. Tuomarille ilmoitetaan, että näyttelyssä on ulkomaalaisia rottia, joten tuomari huolehtii käsihygieniasta jokaisen rotan välissä. Suomen kesyrottayhdistyksen hallitus voi pyytää tarvittaessa selvitystä tuontirotista, niiden määrästä, saapumisesta Suomeen, karanteenioloista ja nykyisestä terveydentilasta. Karanteenin rikkomisesta voi seurata näyttelykielto kuudeksi (6) kuukaudeksi.